Minkälaisia ruokahankintoja pitää säilössä hävikin minimoimseksi?

Aktiivinen kokkaaja tulee todennäköisesti jossain vaiheessa törmäämään tilanteeseen, jossa ruoanlaiton esteenä on se yksinkertainen asia, että kaapista ei löydy riittävästi ainesosia. Onneksi tiettyihin perusruokatarvikkeisiin ja keittiövälineisiin sijoittamalla voi pelastaa itsensä hyvin usein monelta tilanteelta, jossa kokkaus tai leipominen tyssää resurssipulaan. Jos rahat ovat tiukilla, mutta mielii uusia keittiöhankintoja, kannttaa vilkaista freedomrahoitus – palvelu, jonka kautta voit mahdollistaa kokkaushaaveiden toteutumisen.

Hanki monikäyttöisiä aineita

Hieman ruoanlaittotyylistä riippuen, aktiivisen kokkaajan kannattaa hommata ruokakomeroonsa tai jääkaappiinsa ainakin raaka-aineita, jotka toimivat pohjana monessa ruoassa. Tällaisia ovat esimerkiksi jauhot, sokeri, suola ja öljy. Lisäksi säilykkeenä toimivat tomaattikastikkeet ja esimerkiksi pakastetut vihannekset voivat pelastaa jo monesta pulasta.

Kun rutiinia kokkaamiseen tulee lisää, kehittyy myös luovuus, ja uusien raaka-aineiden kokeileminen on helpompaa. Myös mantelimaito on todella monikäyttöinen raaka-aine erinäisessä ruoanlaitossa, eikä se pilaannu helposti, joten sitä voi tarvittaessa säilöä pidempäänkin. Myös erilaiset pohjana toimivat kuivat raaka-aineet, kuten couscous ja riisi ovat hyvin monikäyttöisiä ja antavat mahdollisuuden käyttää luovuutta.

Myös kastikesuuruste esimerkiksi maissitärkkelyksestä tehtynä on helppo ratkaisu moneen tilanteeseen. Jos mausteiden käyttö ei ole vahvinta alaa kannattaa hankkia erilaisia liemikuutioita, joilla saa helposti maustettua ruokaa ja niiden avulla voi tehdä tarvittaessa myös kastikkeita. Kaikki nämä aineet säilyvät pitkään ja niitä käyttäessä on mahdollista minimoida syntyvän ruokahävikin määrä.

Vihannekset, jotka säilyvät pitkään

Erinäiset vihannekset säilyvät hyvinä vaihtelevan ajan, joten kannattaa hävikin minimoimiseksi suosia vihanneksia, jotka säilyvät pitkään ja ovat monikäyttöisiä. Näitä ovat esimerkiksi sipulit, joita voi käyttää hyvin monen ruoan kanssa. Myös esimerkiksi punajuuret säilyvät kohtuullisen hyvin ja niitä on myös helppo säilöä, jos vain intoa riittää. Myös marjoja kannattaa pakastaa mahdollisuuksien mukaan ja niitä voi hyödyntää joko leivonnassa, smoothieissa tai vaikka suoraan sellaisenaan.

Hyviin säilöntämenetelmiin kannattaa muutenkin panostaa, sillä esimerkiksi säilötyt kurkut ja punajuuret ovat todella monikäyttöisiä. Säilöntää varten ei tarvitse suurta määrää materiaalia ja aineksia vaan säilöttävien vihannesten lisäksi riittää etikka, sokeri, mausteet ja ilmatiiviit purkit. Etikassa säilöttynä vihannekset kestävät pitkään ja sopivat muun muassa alkuruokiin ja salaatteihin ainesosiksi.

Valmiitakin annoksia voi pakastaa

Valmiiden ruokien pakastaminen hävikin minimoiseksi on myös kannattavaa. Jos keittiössä on riittävästi tilaa ja tietää olevansa kiireinen, kannattaa sijoittaa hyvään ja tilavaan pakastimeen, jonne saa tarvittaessa varastoitua vaikka useamman viikon annoksia. Helppoja pakasteannoksia ovat erityisesti itse tehdyt pizzat ja erilaiset laatikot ja lasagnet, jotka on helppo sulattaa ja lämmittää. Jos annoksia tekee niin, että tarkoituksena on pakastaa ne itselleen säilöön, kannattaa käydä läpi jääkaapista aineet, jotka ovat mahdollisesti pilaantumassa. Pakastaminen ei suoraan estä pilaantumista, mutta kylmässä prosessi hidastuu huomattavasti varsinkin, jos raaka-aineet on ensin paistettu. Erityisesti lihojen suhteen kannattaa kuitenkin noudattaa varovaisuutta, jos viimeinen käyttöpäivä on mennyt.

Suunnittelulla voi vähentää hävikkiä huomattavasti

Ruokahävikki pienenee, kun ateriat suunnittelee hyvin ja panostaa hyvin säilyviin raaka-aineisiin. Aina suunnittelu ei ole mahdollista ja silloin aterian voi koostaa helposti ruoka-aineista, jotka ovat monikäyttöisiä. Hyvin säilyvät raaka-aineet voi ostaa isompina erinä, kun taas hedelmät ja erikoisemmat raaka-aineet kannattaa hakea pienissä erissä.